Kyllä tieto on painavaa... ja kallista! Tilasimme noin viikko sitten kirjoja tyttären jatko-opintoja varten ja eilen haimme ne. Tietoa on noin 10 kg:n edestä ja eurojakin niihin meni 300. Ja tämä on vasta alkua. Tytär on puhtia ja intoa täynnä päättänyt suorittaa kaksoistutkinnon eli ammatilinen tutkinto ja ylioppilastutkinto yhtäaikaa. Pessimistiäitinä yritin rauhoitella tytärtä keväällä ja valaista asiaa, että siinä TODELLA pitää tehdä töitä ja sitoutua ja että rankkaa tulee olemaan. Ei auttanut. Tytär ei anna periksi ja kun on päättänyt kaksarin suorittaa niin silloin hän sen myös kuulemma suorittaa. Näin ollen vielä lukion kirjat ovat hakematta, koska tietoa niistä ei vielä ole tullut. Eli kohta tyytyväinen kirjakauppias saa taas lompsaansa toiset 300 euroa. Kyllä kirjakauppa kannattaa!

Vähän epäluuloisella fiiliksellä kirjoitin tuosta tyttären päätöksestä, mutta tiedän, että hän siitä kyllä suoriutuu, vaikka joutuukin pakertamaan töitä oikein olan takaa. Lisäksi äitinä huolettaa vielä tyttären sairaus, joka verottaa oman osansa jaksamisesta. Kyllä se siitä kuitenkin varmaankin lutviutuu. Pakertakoon tyttö vielä viikon kesätöitä ja sitten tosikoitokseen...

Minä sensijaan lomailen vielä viikon. Eilen ramppasin kaupungilla kirja-asioissa ja lisäksi piti tyttären saada uusi garderobi vanhan tilalle. Vanha tyyli on out ja uusi hippityyli (!!!) on in. Tyttö ei tähän mennessä ole juuri vaatteista piitannut, saati meikkaamisesta tai muustakaan tyttömäisestä. Vapaa-ajalla urheiluvaatteet ja "virka-aikana" mustat vaatteet ovat saaneet kelvata. Nyt yht'äkkiä pitääkin olla väriä ja kuvioita, ruutuja ja kukkia. Koska minä äiti-poloinen en vielä koskaan ole saanut tytärtä pukea pitseihin ja hörheilöihin (jotka hän on lempannut oitis nurkkaan), niin siitä ilosta innostuin minäkin investoimaan (hippikuteet on kuulemma sijoitus) tyttären uuteen luukkiin.

Kun alustava luukki oli valmis, istui tytär skootterinsa selkään ja kaasutteli isoveljelleen (jonka paha äitipuoli minä olen), joka huomasi vasta nyt, että siskolla on tulipunaiset hiukset, eivätkä enää ruskeat, kuten puolitoista (!!!) vuotta sitten . Hiukset siis värjättiin punaisiksi puolitoista vuotta sitten ja sitä väriä ei voi olla todellakaan huomaamatta, loistaa kuin neonvalot yössä. Isoveli kuitenkin (tyypillisenä suomalaisena) miehenä huomasi hiukset vasta nyt. Huokaus.  Tullut isäänsä.

Että ostinko mitään itselleni? Jo vain! Korkkarit! Ja komiat! Ja että missäkö pidän niitä? No, vajaan kuukauden päällä jazzfestareilla, johon armas puolisoni on luvannut minut viedä iltana, joka varmaan loppuunmyydään alta aikayksikön. Että onko liput jo hankittu? Enpä usko. Eihän niitä nyt missään nimessä kannata tässä vaiheessa hankkia. Ovelta sitten, kun tälläytyneenä saamme vastauksen, että kaikki liput on jo myyty. Hmph.