Meksikolaiset ovat omituisia. Keräävät kasaan jalapenoja, selleriä ja sipulia ynnä muita tykötarpeita, väsäävät niistä lieskoja lennättäviä ruokia, kokoavat ne kilon kasaksi ja kantavat viattomille uhreilleen syötäväksi. Lisäksi kantavat eteen palokalustoksi vajaan tuopillisen ohrasta tehtyä juomaa ja luulevat, että sillä määrällä sammutetaan polte kitapurjeista. Eikä siinä vielä kaikki; nimeävät ruokansa kesyntuntuisesti Jambalayaksi, jonka tällainen peruspohjoismaalainen oitis mieltää korkeintaan jonkun nuhjuisen kapakkatanssijan bravuurinumeroksi.

Olen siis meksikaanien tuorein uhri. Juuri äsken, savun hieman hälvettyä kiduksistani, saavuin turvalliseen kotisatamaan haukkomaan henkeäni. Matkalla oikein perheen voimin mietimme keinoa, miten sammuttaa vielä viimeinenkin tuska ja polte. Kiihkeän keskustelun jälkeen totesimme, että vaikka vatsamme pullistelevat tuosta petollisesta texmexherkusta ja lieskat loimuavat, niin mikään ei ole sen parempi palonsammutusväline kuin Mud Cake. Tiedäthän sen ihanan kostean suklaakakun, josta sisus leikatessa valuu lautaselle ja jonka maku vetää vertoja makeimmallekin hunajalle...

Tässä minä siis kirjoittelen maha ennestään Jambalayasta pinkeänä ja lusikoin suuhuni tuota Mud Cakea. Palo on sammunut, joten palonsammutusväline oli tällä kertaa oikein valittu. Suosittelen myös esisammutusvälineenä!

(Muumioiden sielunelämästä ei juurikaan vielä tiedetä, mutta täältä löytyy muutama näytekappale, mitä siellä käärinliinojen sisällä voi tapahtua)